27.2.2009

Nostetaan vaikeusastetta!

Eilen illalla ajattelin pitkästä aikaa käydä katsastamassa luisteluradan kunnon. Ei olisi kannattanut. Päivän mittaan oli nimittäin satanut sentin pari hienoa pakkaslunta.

Olin liikkeellä illalla yhdeksän jälkeen, joten oli jo pimeää. Jos pistin otsalampun päälle, näin yhtenäisen lumipeitteen, mutta ilman otsalamppua lumen läpi kajastivat railot edes niukasti. Niinpä luistelin ilman keinovalaistusta.

Sen verran huonosti railot silti näkyivät, että pari kymmentä kertaa luistelin railoon ja yhden kerran kaaduinkin oikein komeasti. Ja tottakai se tapahtui juuri kymmenen metriä ennen kuin olin ainoan toisen liikkeellä olleen ihmisen kohdalla. Onneksi tuossa ei tapahtunut sen kummempaa, luut pysyivät ehjänä.

Railoja siis on, mutta jos rata on aurattu ei niistä ole ihmeempää haittaa. Ja joka aamu näkyy järveltä aurauskaluston vilkkuvalot, joten eiköhän kausi pääse jatkumaan onnellisissa merkeissä vielä joitakin viikkoja. Luistelemaan!

6.2.2009

Edelleen hyvässä kunnossa

Eilen illalla käväisin kiertämässä taas kerran Järvenpään päädyn radan, joka oli edelleen ihan kelvollisessa kunnossa. Itse asiassa ne muutamat röpökohdat ovat tasoittuneet muutamista tuhansista luistimen viilloista. Sen verran on railoja että olen pitänyt illalla otsalampun päällä.

Sas sääki hemmo jotain!

Laskuri näyttää nakuttavan säännöllisesti hulppeat kolme kävijää päivittäin, jossa tietysti mukana omat kirjautumiset päivitysten yhteydessä. Vaan pistä kommentti-kenttään mistä tulet, mitä etsit ja löytyikö sitä täältä!

1.2.2009

Hulppeat olosuhteet

Sana Tuusulanjärvestä talvisena ulkoilupaikkana on kiirinyt aika laajalti, tänään jäällä oli satoja ja taas satoja ihmisiä. Kävin kiertämässä Järvenpään puoleisen luistelulenkin joka päivä, ja rata on kestänyt kovaa kulutusta melkoisen hienosti. Yksi luistelurata, kolme latua perinteisen hiihtäjille, yksi kaista vapaan hiihtäjille, ja vielä lopuksi oma aurattu kaista sekalaisille jäälläliikkujille.

Sata kilometriä alkaa olla paketissa.